Tarinoita

Oceanbourn Dynasty Eleanor ja veljensä Dynamic Edwin syntyivät huhtikuun 20. päivänä vuonna 2004. Olin odottanut innolla Elliltä blue merle- poikaa, mutta niin kuin kävi, ainoa pentueen sininen oli sitten tyttö. Olihan se toki suloinen, mutta olin tuohon aikaan vakuuttunut, että tyttökoiraa en ota, koska eihän siitä mitään tulisi, kun talossa on jo yksi poika.

Kaikesta huolimatta olin luvannut auttaa pentujen kanssa. Äiti-Jasminilta ei oikein tahtonut tulla maitoa ja pienokaisia täytyi näin ollen syöttää tuttipullolla ihan parin tunnin välein.

Viikot kuluivat ja pennut kasvoivat. Kesäkuun alussa ajelimme siruttamaan ja teettämään silmätarkastukset pääkaupunkiseudulle. Sitten olikin luovutuksen aika, enkä nähnyt suloista Eleanoria kahteen vuoteen.

Sittenpä sattuikin niin, että siinä kodissa, minne Dynasty Eleanor oli muuttanut, ei pidettykään kiinni sijoitussopimuksesta, joka johti siihen, että lähdimme Ellin kanssa hakemaan tytön kotiin.

Monen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme pienen talon pihaan. Sievä blue merle seisoi pensaan takana tarhassa. Se katseli minua ja Elliä niin kovin skarppina, toinen korva pystyssä. Se haukahteli meille, kun juttelimme sille.

Elli keskusteli pitkään Dinan silloisen emännän kanssa ja lopulta pääsimme hakemaan Dinan tarhasta. Laitoimme tytön hihnaan ja veimme autoon Oliver-koirani viereen. Lähdimme kotiin.

Ensimmäinen yö oli mahdoton. Dina taivalsi ympäriinsä, välillä kävi nuolaisemassa naamaani, kun nukuin sohvalla ollakseni koirien lähellä. Seuraavana päivänä saimmekin iloksemme huomata, että Dina ei ollut sisäsiisti, vaikka oli jo kaksi vuotias.

Alunperin oli tarkoitus, että Dina olisi meillä vain hoidossa ja kun Elli olisi löytänyt sille uuden kodin, se siirtyisi sinne. Pian oli kulunut kuukausi. Dinasta oli tullut kyselyjä ja ottajiakin löytyi. Sen lähtö alkoi konkretisoitua minullekin taas. Katselin Oliveria ja Dinaa, kun ne juoksivat kilpaa hurjaa vauhtia kotimme viereisellä viheriöllä. Niiden silmistä loisti, miten onnellisia ne olivat yhdessä. Mietin silloin, että "kuinka minä tuosta tytöstä voisin luopua." Päätin, että kyllä Dinan koti on meidän luonamme. Tiesin, että miehenikin suostuisi varmasti, kun oikein vetoaisin Dinan herttaiseen katseeseen ja suloiseen luonteeseen. Sinä iltana Dina sai kodin. Sovimme Ellin kanssa, että pidämme sen yhteisomistuksessa; käymme näyttelyissä ja hoidamme sen tulevat pentueet yhdessä. Päivääkään en ole päätöstäni katunut. Se on ihana koira ja tekee seurallaan myös Oliverin onnelliseksi.

Nyt on kulunut hieman yli puoli vuotta. Olemme käyneet näyttelyissä muutamia kertoja ja pärjänneet mielestäni hyvin: punaisia nauhoja on tullut. Nyt tosin pidämme taukoa, sillä tänä aamuna, keskiviikkona 18.3.2009, klo. 6.15-9.00 välillä syntyi Dinan esikois-pentue. Ensimmäinen, hieman isopäisempi kuin muut, oli vähän tiukemmassa ja sitä piti hieman avittaa. Lopulta käteeni valahti suloinen merle-tyttö, joka huusi ponnekkaasti jo ennen kuin oli edes ulkona. Seuraava oli vain yksi iso loiskaus, melkein heti perään: pikkuinen tricci-tyttö.

Sitten tuli kolmas ja alkoi reilun tunnin kestävä kamppailu elämästä ja kuolemasta. Pikkuinen tricci-tyttö haukkoi henkeä. Se ei liikkunut, ei päästänyt inahdustakaan. Elvyttelimme sitä; Elli ei tahtonut luovuttaa, mutta viimein totuus oli hyväksyttävä. Se ei jaksanut elää.

Surimme pentua aikamme, mutta pian tuli aika ottaa vastaan viimeinen ja keskityttävä sen selviytymiseen. Iso merle-poika. Se ei ollut lainkaan yhtä kova kirkumaan, kuin isot siskonsa, mutta voimakas ja elämänjanoinen se oli. Onneksi.

Eli yhteisluvuksi tuli kolme. Kaksi tyttö ja yksi poika. Hyvästelimme pienimmän ja nyt keskitymme siihen, että Dina hoitaa vauvansa kunnolla ja niistä kasvaa komeita ja urheita pikku paimentajia!

Olen Nita, hienosti Bonita, mutta myös Nitku, Nilaila, Nilantra Niukkanen ihan sen mukaan kuka laumanjäsen milloinkin minua kutsuu. Rakastan perhettäni, johon kuuluu isäntäni Hannu, emäntäni Tuula, nuoriherrani Tino ja välillä jopa sanoisin pikkuriesakin, jota Tatuksi kutsutaan. Osana perhettä on myös Viiru-kissa, joka on minun jälkeeni laumaani tullut, joten hän on tietenkin laumamme mitättömin jäsen. Tosin lenkiltä tullessa on ihan kivaa, kun Viiru juoksee tervehtimään minua ekana. Osittain vierailevina tähtinä perheeseeni kuuluu myös Hanne sekä Onni, joka on mielestäni yliriehakas vanhaherra (tiibetinspanieli). Minun tehtäviini kuuluu laittaa Onni kuriin sekä opettaa hälle kuinka meidän perheessä käyttäydytään.

Olen siis perhettäni paimentava soopelinvärinen Collie. Arvokkuuteni olen saavuttanut vasta viime aikoina, sillä haluan kovasti olla kaikkien kaveri. Rauhallinen olen olut aina. Riehumaan innostun ainoastaan perheeni parissa vapaana juosten sekä sisällä joskus emännän yllyttäessä. Rakastan juoksukilpailua poikien kanssa – yks, kaks, kolme ja nyt huutaa emäntä ja silloin me pinkaistaan.. arvaatko kuka voittaa?

Harrastan mökkeilyä, joka on mukavaa, sillä saan olla ihan vapaana. Ainoa seikka, joka mökkeilyssä minua jurppii, on se että lapset ja emäntä läiskivät vedessä eivätkä tule pois minun motkotuksista huolimatta. Toisella mökillä ollessamme, siellä saattaa olla mukana myös vanhaherra Allu eli Albert, jonka rotu on Cotton de Tulear. Allu opetti minulle ekana kesänämme yksin lenkkeilyn, sillä hän harrastaa yksinäisiä aamulenkkejä päivittäin, mutta minun emäntäni ei niistä pitänyt, joten pidin parempana totella emäntää.

Inhoan väkisin kiinnipitoa, joten siedän kyllä harjausta ja kynsien leikkuuta ihan vain sen vuoksi, että saan antaa emännälle salasuukkoja samalla ja lopuksi saan herkullisen kinkkusiivun. Motkotan yleensä hiljaa harjattaessa, sillä se kestää mielestäni aina liian kauan. En ikinä hermostu emännälle, mutta kampaa ja harjaa yritän välillä katsoa murhaavasti, sillä kampa tukistelee ikävästi korvien luota.

Hellin laumani jäseniä kirputtamalla heitä, aina kun siihen hyvä tilaisuus liikenee. Tekee niin mukavaa, kun kirputan itseäni ja toivon, että perheenikin osaa nauttia siitä. Jos juoksen emäntäni kanssa kilpaa, pidän siitä, kun saan yrittää kampata häntä. Innostun aina yhtä paljon, kun mummo tulee vieraisille. silloin tulen aina riehakkaaksi hyppään melkein syliin ja halua antaa suukkoja, sillä tiedän, että mummon taskussa on aina kaksi keksiä – minullle!